Loppusyksystä viimevuonna tuli tehtyä jo yksi arkku nurkkiin pyörimään, tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä. Kesän korvalla tipahti kuvainnollisesta postiluukusta kutsu häihin ja, kuten tapana on, hääparille yleensä viedään jotain joutavaa krääsää nurkkiin pyörimään onnitteluiden kera. Tuumasta siis toimeen.
Kuten projektit yleensä, niin tämäkin alkoi rakamateriaalien hankinnalla. Ihan oman kylän rautakauppa toimitti, kulmaraudalla on kokoa 40x40x4 milliä ja latta on 40×3. Ennen rautojen leikkelyä hahmottelin mittoja sisätiloissa omien lipastojen ja muiden huonekalujen kanssa, lopputulemana päädyin 70x40x40 sentin ulkomittoihin. Tämän suuren päätöksen jälkeen sitten liidulla merkki raudan kylkeen ja katkaisu kulmahiomakoneella.
Kuvan taustalla näkyy myös uusi vaaleansininen leikkikalu raudan työstämiseen, toistaiseksi tuo Wallius on lunastanut lupauksensa varsin hyvin. 3 milliseen tavaraan 2,5mm 6010 puikolla saa vielä ihan nätisti saumaa, tuosta ohuempi tavara alkaa sitten mennä haastavaksi, etenkin kun lähimarketeista ei tahdo alle 2 millin puikkoja löytyä. Mutta hitsaaminen on kokonaan oma taiteenlajinsa ja siitä en ala sen kummemmin neuvoja jakamaan, youtube on täynnä minua parempia puikonpolttajia.
Tässäkohtaa projekti sitten siirtyi kesälomareissulle mukaan. Muutama ilta omaan rauhalliseen tahtiin muutti kulmarautanipun kolmiulotteisempaan muotoon. Kuten kuvastakin näkyy, niin nurkkia ei ole tehty jiirillä, vaan latan toiselta sivulta leikkasin siivun pois. Tällätapaa ei tarvitse taistella huonosti jiirattujen kulmien kanssa ja saumojen hiontakin on jossain määrin helpompaa.
Pohjan jälkeen sitten nurkat pystyyn. Näin jälkeenpäin viisaana voi todeta, että olisi pitänyt ensin tehdä sekä pohjan että kannen kehikot ja laittaa nurkat pystyyn vasta sitten. Näinkin homma kyllä onnistui, mutta helpommalla olisi päässyt jos nurkkarautojen yläpäät olisi saanut kohdalleen kantta vasten. Noin muutenhan homma on sinänsä ihan suoraviivaista. Magneettikulmilla, suorakulmalla ja muilla mittavälineillä raudanpalanen kohdalleen, pari pikku täppää hitsillä, kulmien ja ristimittojen tarkistus ja lisää saumaa päälle.
Yläkierto samaan tapaan, raudat ensin magneeteilla kohdalleen ja sen jälkeen saumaa päälle.
Puikkohitsauskoneissa on kyllä kieltämättä melkoisia eroja, vaikka paperilla teho ja muut ominaisuudet olisivatkin ihan yhteensopivia niin esim tuo oma wallius ja monesti lainassa ollut esab ovat yllättävänkin paljon erilaisia käyttötuntumaltaan. Sokeakin kana kuitenkin löytää jyviä ja mitä ilmeisimmin vähän heikompikin hitsaaja saa tuurilla ihan kelvollisen näköistä saumaa.
Hitsailuiden jälkeen sitten takaisin omiin nurkkiin. Saumojen hionta ja muu rakenteellinen hienosäätö aiheutti pientä kiroilua, raudat kun tuppaavat vieläkin vääntyilemään hitsatessa, yleensä väärään suuntaan. Juurikin näillä paikkeilla projektia tuli todettua, että kansi olisi pitänyt tehdä ennen nurkkia. Oppia ikä kaikki, ehkä jo ensikerralla muistaa.
Karkea hionta nelikymppisellä lamellilaikalla ja saranoiden (kiinnihitsattavaa mallia) kiinnitys alkoi jo hieman tuoda valoa tunnelin päähän kun lopputulos alkoi paitsi hakea muotojaan niin myös näyttää vähän joltain muulta kuin pintaruosteiselta harakanpesältä, vaikka se ei ehkä kuvasta niin hyvin erotukaan.
Koska kuvat on kivoja, niin laitetaan niitä nyt vähän runsaammin.
Aikaisemmin tehty arkku on niin paljon pienempi, että siinä ei estetiikan puolesta mielestäni tarvinnut sen kummempaa ”koristelistaa” kannen ja itse arkun väliin. Nyt kuitenkin kun työstössä oli n. tuplat isompi yksilö niin tuntui että jotain tuohon pitäisi saada. Pikainen piipahdus lähimarkettiin tuotti parin metrin pätkän 25×3 lattaa. Katkaisin latan sopivviin pätkiin ja porasin siihen n. 30 sentin välein reikiä. Latta sitten lukkopihdeillä rakenteeseen kiinni ja hitsaus porattujen reikien läpi. Puikko täyttää reiän nätisti ja listan luulisi pysyvän paikoillaan vähintäänkin kohtuudella.
Salpa on jotain perus rakennustarviketta, sinkattua peltiä ilman mitään sen suurempia hienouksia. Tämänkin kiinnitin poraamalla ensin reiät ja hitsaamalla reikien läpi. Lukon ympärille jäi täten kohtuu suoraviivaiset saumat joka taas säästää hiomatyössä melkoisesti.
Hitsauksen jälkeen sitten siirryttiinkin porausosastolle. Tuollainen avoin rakenne kun soveltuu säilytykseen hieman huonosti niin seinien kiinnitystä varten porasin jokaiselle sivulle n. 70 millin välein reiät.
Aloitusreiät sai tehtyä ihan akkuporalla ja jollain 5 millin nurkkiin olleella HSS-terällä. Tehdessä kävi kuitenkin aika selväksi että nelimilliseen rautaan 60 kappaletta 11 millisiä reikiä vaatii joko pirun hyvät terät tai erityisen sadistisen luonteen. Muutama isompi terä tuli jopa katkaistua, nörtin spagettihaba kun ei pidä akkuporaakaan aivan täydellisen suorassa kovin pitkiä aikoja.
Tallin puolelta onneksi löytyy pylväsporakone. Reikien porailun jälkeen sitten lisää hiontaa. Hienompi hionta 120 lamellilaikalla ja ahtaimmat kolot sitten ihan käsipelissä hiekkapaperilla.
Kuva ei tee aivan täydellistä oikeutta tilanteelle. Pinnat ovat kuitenkin hionnan jälkeenkin hieman karkeita, joka ei sinänsä ole huono juttu maalin kiinnittymistä silmälläpitäen. Tarkempi tuossa tosin olisi saanut paikoitellen olla, 120 karkeuksisen laikan jälki peittyi aikalailla täydellisesti maalin alle, mutta sinne tänne jäi muutama syvempi naarmu jotka kyllä maalipinnastakin erottuu jos kovin tarkkaan katsoo.
Juhlapäivä kuitenkin lähestyi sellaista tahtia että aivan peilipinnalle asti hiontaan ei kertakaikkiaan riittänyt aikaa. Ensimmäinen maalikerros on verkuprojektin jäljiltä jäänyttä 2K-epoksia, eli vähintäänkin käyttökohteeseen nähden asiallista pohjamaalia. Haisee kuolleille aivosoluille ja kuivuu nopeasti. En suosittele käyttämään vaahtomuovipensseleitä tai telaa tuon kanssa, tuo tavara nimittäin sulattaa heikommat materiaalit hyvinkin nopeasti.
Pohjamaalien jälkeen sitten kivan pirteää mattamustaa kilikolipullosta pintaan. Epoksille kevyt hionta ihan hiekkapaperilla käsipelissä ja spraypurkki heilumaan. Kuvassa näkyvä valkoinen pöly on kannen hionnasta levinnyttä, onneksi kuitenkin kuivalle maalipinnalle.
Maalin kuivumista odotellessa käväisin jälleen kerran mutkan Koivuniemen verstaalla. Sirkkelissä omasta taapelista nostellut kakkosvitoset lankut muuttivat muotoaan vähän pienempään kokoon. Pohjaan ja kylkiin sahailtiin n 80×10 milliset siivut mäntyä ja kanteen n. 20 milliä vahvaa tavaraa. Kanteen paksumpi värkki luonnollisesti siksi, että arkun päälläkin voi joko säilyttää jotain tai käyttää sitä esim jakkarana.
Pintakäsittely kaasutoholla ei kovin montaa hetkeä ottanut ja ainakin omaan silmään tuo hieman poltettu puun pinta näyttää aika mukavalta. Puutavara oli vähän sinnepäin mittaan sahattu pituuden puolesta, mutta noin pienet paneloinnit sai omallakin listasirkkelillä sahattua ilman sen suurempia ongelmia.
Pintamateriaalin jäähtyessä olikin sitten vuorossa miettiä kantokahvat. Materiaali on jotain luudanvartta, kotimaista mäntyä sekin. Ensimmäinen ajatus oli porata riittävän isot reiät pituussuunnassa kahvaan ja kiinnittää sitten kettinki, kuten kuvasta näkyy, pituussuunnassa kahvaan. Tuo tapa oli sekä kohtuullisen työläs tehdä että täydellinen epäonnistuminen käytännössä.
Toinen revisio ei ole ehkä aivan niin esteettisesti kaunis, mutta huomattavan paljon helpompi tehdä ja moneen kertaan toimivaksi todettu. Pylväsporassa homma oli varsin äkkiä ohi. Jälleen kerran tosin tuli huomattua, että metalli- ja puupajat pitäisi olla täysin erillään toisistaan. Etenkin tuohon pylväsporan ympäristöön tahtoo kertyä öljyistä metallisilppua ja muuta likaa kohtuullisen kovaa tahtia. Öljyä imenyt puu taas ei ole niin kovin kauniin näköistä.
Kevyen liekityksen jälkeen ensimmäinen sovitus. Pulttien kantoja joutui hieman viilaamaan ettei kettinki ottanut liian pahasti kiinni ja ylipäätään en ole toteutukseen aivan täydellisen tyytyväinen. Tässäkohtaa aikaa papin aameneen oli kuitenkin jo pelottavan vähän, joten aikataulu sanoi että nyt tehdään vain tarpeeksi hyvää eikä täydellistä.
Huolellisesta suunnittelusta huolimatta kylkilautojen kiinnitys ei onnistunutkaan kuten olin alunperin ajatellut. Pohjan laudat ovat kiinni lyöntimuttereilla ja niiden kanssa ei ollut sen suurempia ongelmia. Ajattelussa tapahtunut kämmi ja aikataulu sanoi kuitenkin että nyt tehdään erikoiskiinnikkeitä. Kuvassa siis M8 lukkopultteja jotka on katkaistu ja joiden keskelle (ainakin melkein) on porattu 3,5 millin reikä. Reikiin sitten M4 tapilla kierteet, jolloin ulospäin näkyvä osa pysyy yhtenäisenä muun tuotoksen kanssa, mutta sisäpuolelle saadaan juuri ja juuri tarpeeksi lisää tilaa että nurkan molemmin puolin olevat pultit mahtuvat paikoilleen.
Sen jälkeen homma onkin sitten palasten pulttaamista toisiinsa. Sirkkelillä laudasta sopivan mittaisia palasia irti, sovitus kohdalleen, porakoneella pultin reikää apuna käyttäen reikä myös lautaan ja pultteja, rikkoja & muttereita perään.
Viimeistelynä roiskaisin vielä sisäpinnoille kevyesti mattamustaa spraypullosta, kirkkaan valkeansävyinen mänty kun tuotti hieman turhan julman kontrastin muuhun rakenteeseen nähden.
Kannessa on pari kettinkiä estämässä kannen aukeamista liian pitkälle. Kansi(kin) kun painaa senverran reippaasti, että jos se pääsee täysin vapaasti kaatumaan auki niin voimat ovat melkoiset. Sama homma tietysti kiinnilaittaessa, en suosittele jättämään sormia väliin. Koko komeus painaa näppituntumalta tyhjänä alta 20 kiloa, mikä ei tuon kokoiselle kirstulle ole mielestäni erityisen paha. Etenkin sivuseinät ovat hieman turhankin heppoisen oloiset, mutta kunhan niitä nyt ei aivan potkimalla ala hajottaa niin eiköhän nuo kestä. Kansi on senverran tukevasti laudoitettu, että alta sadan kilon elopainolla siinä pitäisi pystyä istumaan ihan huoletta ja rautakehikon päälle voi ainakin teoriassa ajaa vaikka auton.
Tässäkohtaa projektia papin aameneen oli aikaa kuitenkin alle 9 tuntia, joten pintojen käsittely pellavaöljyllä tai mehiläisvahalla jäi väliin ja pari muutakin pientä sipistelyä jäi tekemättä (mutta en kerro mitä, saa kirstun nykyinen omistaja etsiä itse vikapaikat). Jossain määrin valmista kuitenkin tuli ja vastaanottajatkin vaikuttivat pitävän tekeleestä (tai vähintäänkin feikkasivat hyvin).
Ajallisesti koko touhussa meni alun kolmatta viikkoa, mutta muut, osin varsin odottamattomat, kiireet pitivät huolen että edes joka ilta ei ehtinyt asiaan paneutumaan. Jos tarvikkeet olisivat kaikki valmiina ja joka ilta ehtisi 4 – 6 tuntia tekemään niin kyllä tuommoisen nätisti alta viikossa saisi valmiiksi. Täyttä päivää tekemällä tietty vielä nopeammin, mutta varsinkin tuolla lomaillessa tuli keskityttyä muihinkin askareisiin ja tekemisessä ei muutenkaan tullut pidettyä sen suurempaa kiirettä. Työkalupuolella TIG olisi tietysti unelma rautojen kiinnittämiseen ja katkaisut olisi mukavampi tehdä vaikka vannesahalla, mutta tulipahan toisaalta treenattua omia taitoja puikkohitsin varressa ja perus rullamitta + suorakulma -yhdistelmälläkin saa ainakin tällaiseen tekemiseen riittävän tarkat katkaisut aikaiseksi. Kunnon hitsauspöytä olisi tietty sekin varsin kova sana, mutta akuutein puute oli lähinnä erilaisten kiinnitys ja tukitarvikkeiden kanssa. Pari magneettia ja perus puristinta oli ehdoton minimi, muutama magneetti lisää ja parit isommat lukkopihdit olisi helpottanut hommaa huomattavasti.
Tämä projekti poiki jo seuraavan huonekaluhomman jonoon, mutta sitä ennen pitää taas vaihteeksi antaa huomiota talouden peltilehmille, eli seuraavasta projektista sitten joskus tulevaisuudessa.
