Loppusyksystä viimevuonna tuli tehtyä jo yksi arkku nurkkiin pyörimään, tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä. Kesän korvalla tipahti kuvainnollisesta postiluukusta kutsu häihin ja, kuten tapana on, hääparille yleensä viedään jotain joutavaa krääsää nurkkiin pyörimään onnitteluiden kera. Tuumasta siis toimeen.
Kuten projektit yleensä, niin tämäkin alkoi rakamateriaalien hankinnalla. Ihan oman kylän rautakauppa toimitti, kulmaraudalla on kokoa 40x40x4 milliä ja latta on 40×3. Ennen rautojen leikkelyä hahmottelin mittoja sisätiloissa omien lipastojen ja muiden huonekalujen kanssa, lopputulemana päädyin 70x40x40 sentin ulkomittoihin. Tämän suuren päätöksen jälkeen sitten liidulla merkki raudan kylkeen ja katkaisu kulmahiomakoneella.
Kuvan taustalla näkyy myös uusi vaaleansininen leikkikalu raudan työstämiseen, toistaiseksi tuo Wallius on lunastanut lupauksensa varsin hyvin. 3 milliseen tavaraan 2,5mm 6010 puikolla saa vielä ihan nätisti saumaa, tuosta ohuempi tavara alkaa sitten mennä haastavaksi, etenkin kun lähimarketeista ei tahdo alle 2 millin puikkoja löytyä. Mutta hitsaaminen on kokonaan oma taiteenlajinsa ja siitä en ala sen kummemmin neuvoja jakamaan, youtube on täynnä minua parempia puikonpolttajia.
Tässäkohtaa projekti sitten siirtyi kesälomareissulle mukaan. Muutama ilta omaan rauhalliseen tahtiin muutti kulmarautanipun kolmiulotteisempaan muotoon. Kuten kuvastakin näkyy, niin nurkkia ei ole tehty jiirillä, vaan latan toiselta sivulta leikkasin siivun pois. Tällätapaa ei tarvitse taistella huonosti jiirattujen kulmien kanssa ja saumojen hiontakin on jossain määrin helpompaa.
Pohjan jälkeen sitten nurkat pystyyn. Näin jälkeenpäin viisaana voi todeta, että olisi pitänyt ensin tehdä sekä pohjan että kannen kehikot ja laittaa nurkat pystyyn vasta sitten. Näinkin homma kyllä onnistui, mutta helpommalla olisi päässyt jos nurkkarautojen yläpäät olisi saanut kohdalleen kantta vasten. Noin muutenhan homma on sinänsä ihan suoraviivaista. Magneettikulmilla, suorakulmalla ja muilla mittavälineillä raudanpalanen kohdalleen, pari pikku täppää hitsillä, kulmien ja ristimittojen tarkistus ja lisää saumaa päälle.
Yläkierto samaan tapaan, raudat ensin magneeteilla kohdalleen ja sen jälkeen saumaa päälle.
Puikkohitsauskoneissa on kyllä kieltämättä melkoisia eroja, vaikka paperilla teho ja muut ominaisuudet olisivatkin ihan yhteensopivia niin esim tuo oma wallius ja monesti lainassa ollut esab ovat yllättävänkin paljon erilaisia käyttötuntumaltaan. Sokeakin kana kuitenkin löytää jyviä ja mitä ilmeisimmin vähän heikompikin hitsaaja saa tuurilla ihan kelvollisen näköistä saumaa.
Hitsailuiden jälkeen sitten takaisin omiin nurkkiin. Saumojen hionta ja muu rakenteellinen hienosäätö aiheutti pientä kiroilua, raudat kun tuppaavat vieläkin vääntyilemään hitsatessa, yleensä väärään suuntaan. Juurikin näillä paikkeilla projektia tuli todettua, että kansi olisi pitänyt tehdä ennen nurkkia. Oppia ikä kaikki, ehkä jo ensikerralla muistaa.
Karkea hionta nelikymppisellä lamellilaikalla ja saranoiden (kiinnihitsattavaa mallia) kiinnitys alkoi jo hieman tuoda valoa tunnelin päähän kun lopputulos alkoi paitsi hakea muotojaan niin myös näyttää vähän joltain muulta kuin pintaruosteiselta harakanpesältä, vaikka se ei ehkä kuvasta niin hyvin erotukaan.
Koska kuvat on kivoja, niin laitetaan niitä nyt vähän runsaammin.
Aikaisemmin tehty arkku on niin paljon pienempi, että siinä ei estetiikan puolesta mielestäni tarvinnut sen kummempaa ”koristelistaa” kannen ja itse arkun väliin. Nyt kuitenkin kun työstössä oli n. tuplat isompi yksilö niin tuntui että jotain tuohon pitäisi saada. Pikainen piipahdus lähimarkettiin tuotti parin metrin pätkän 25×3 lattaa. Katkaisin latan sopivviin pätkiin ja porasin siihen n. 30 sentin välein reikiä. Latta sitten lukkopihdeillä rakenteeseen kiinni ja hitsaus porattujen reikien läpi. Puikko täyttää reiän nätisti ja listan luulisi pysyvän paikoillaan vähintäänkin kohtuudella.
Salpa on jotain perus rakennustarviketta, sinkattua peltiä ilman mitään sen suurempia hienouksia. Tämänkin kiinnitin poraamalla ensin reiät ja hitsaamalla reikien läpi. Lukon ympärille jäi täten kohtuu suoraviivaiset saumat joka taas säästää hiomatyössä melkoisesti.
Hitsauksen jälkeen sitten siirryttiinkin porausosastolle. Tuollainen avoin rakenne kun soveltuu säilytykseen hieman huonosti niin seinien kiinnitystä varten porasin jokaiselle sivulle n. 70 millin välein reiät.
Aloitusreiät sai tehtyä ihan akkuporalla ja jollain 5 millin nurkkiin olleella HSS-terällä. Tehdessä kävi kuitenkin aika selväksi että nelimilliseen rautaan 60 kappaletta 11 millisiä reikiä vaatii joko pirun hyvät terät tai erityisen sadistisen luonteen. Muutama isompi terä tuli jopa katkaistua, nörtin spagettihaba kun ei pidä akkuporaakaan aivan täydellisen suorassa kovin pitkiä aikoja.
Tallin puolelta onneksi löytyy pylväsporakone. Reikien porailun jälkeen sitten lisää hiontaa. Hienompi hionta 120 lamellilaikalla ja ahtaimmat kolot sitten ihan käsipelissä hiekkapaperilla.
Kuva ei tee aivan täydellistä oikeutta tilanteelle. Pinnat ovat kuitenkin hionnan jälkeenkin hieman karkeita, joka ei sinänsä ole huono juttu maalin kiinnittymistä silmälläpitäen. Tarkempi tuossa tosin olisi saanut paikoitellen olla, 120 karkeuksisen laikan jälki peittyi aikalailla täydellisesti maalin alle, mutta sinne tänne jäi muutama syvempi naarmu jotka kyllä maalipinnastakin erottuu jos kovin tarkkaan katsoo.
Juhlapäivä kuitenkin lähestyi sellaista tahtia että aivan peilipinnalle asti hiontaan ei kertakaikkiaan riittänyt aikaa. Ensimmäinen maalikerros on verkuprojektin jäljiltä jäänyttä 2K-epoksia, eli vähintäänkin käyttökohteeseen nähden asiallista pohjamaalia. Haisee kuolleille aivosoluille ja kuivuu nopeasti. En suosittele käyttämään vaahtomuovipensseleitä tai telaa tuon kanssa, tuo tavara nimittäin sulattaa heikommat materiaalit hyvinkin nopeasti.
Pohjamaalien jälkeen sitten kivan pirteää mattamustaa kilikolipullosta pintaan. Epoksille kevyt hionta ihan hiekkapaperilla käsipelissä ja spraypurkki heilumaan. Kuvassa näkyvä valkoinen pöly on kannen hionnasta levinnyttä, onneksi kuitenkin kuivalle maalipinnalle.
Maalin kuivumista odotellessa käväisin jälleen kerran mutkan Koivuniemen verstaalla. Sirkkelissä omasta taapelista nostellut kakkosvitoset lankut muuttivat muotoaan vähän pienempään kokoon. Pohjaan ja kylkiin sahailtiin n 80×10 milliset siivut mäntyä ja kanteen n. 20 milliä vahvaa tavaraa. Kanteen paksumpi värkki luonnollisesti siksi, että arkun päälläkin voi joko säilyttää jotain tai käyttää sitä esim jakkarana.
Pintakäsittely kaasutoholla ei kovin montaa hetkeä ottanut ja ainakin omaan silmään tuo hieman poltettu puun pinta näyttää aika mukavalta. Puutavara oli vähän sinnepäin mittaan sahattu pituuden puolesta, mutta noin pienet paneloinnit sai omallakin listasirkkelillä sahattua ilman sen suurempia ongelmia.
Pintamateriaalin jäähtyessä olikin sitten vuorossa miettiä kantokahvat. Materiaali on jotain luudanvartta, kotimaista mäntyä sekin. Ensimmäinen ajatus oli porata riittävän isot reiät pituussuunnassa kahvaan ja kiinnittää sitten kettinki, kuten kuvasta näkyy, pituussuunnassa kahvaan. Tuo tapa oli sekä kohtuullisen työläs tehdä että täydellinen epäonnistuminen käytännössä.
Toinen revisio ei ole ehkä aivan niin esteettisesti kaunis, mutta huomattavan paljon helpompi tehdä ja moneen kertaan toimivaksi todettu. Pylväsporassa homma oli varsin äkkiä ohi. Jälleen kerran tosin tuli huomattua, että metalli- ja puupajat pitäisi olla täysin erillään toisistaan. Etenkin tuohon pylväsporan ympäristöön tahtoo kertyä öljyistä metallisilppua ja muuta likaa kohtuullisen kovaa tahtia. Öljyä imenyt puu taas ei ole niin kovin kauniin näköistä.
Kevyen liekityksen jälkeen ensimmäinen sovitus. Pulttien kantoja joutui hieman viilaamaan ettei kettinki ottanut liian pahasti kiinni ja ylipäätään en ole toteutukseen aivan täydellisen tyytyväinen. Tässäkohtaa aikaa papin aameneen oli kuitenkin jo pelottavan vähän, joten aikataulu sanoi että nyt tehdään vain tarpeeksi hyvää eikä täydellistä.
Huolellisesta suunnittelusta huolimatta kylkilautojen kiinnitys ei onnistunutkaan kuten olin alunperin ajatellut. Pohjan laudat ovat kiinni lyöntimuttereilla ja niiden kanssa ei ollut sen suurempia ongelmia. Ajattelussa tapahtunut kämmi ja aikataulu sanoi kuitenkin että nyt tehdään erikoiskiinnikkeitä. Kuvassa siis M8 lukkopultteja jotka on katkaistu ja joiden keskelle (ainakin melkein) on porattu 3,5 millin reikä. Reikiin sitten M4 tapilla kierteet, jolloin ulospäin näkyvä osa pysyy yhtenäisenä muun tuotoksen kanssa, mutta sisäpuolelle saadaan juuri ja juuri tarpeeksi lisää tilaa että nurkan molemmin puolin olevat pultit mahtuvat paikoilleen.
Sen jälkeen homma onkin sitten palasten pulttaamista toisiinsa. Sirkkelillä laudasta sopivan mittaisia palasia irti, sovitus kohdalleen, porakoneella pultin reikää apuna käyttäen reikä myös lautaan ja pultteja, rikkoja & muttereita perään.
Viimeistelynä roiskaisin vielä sisäpinnoille kevyesti mattamustaa spraypullosta, kirkkaan valkeansävyinen mänty kun tuotti hieman turhan julman kontrastin muuhun rakenteeseen nähden.
Kannessa on pari kettinkiä estämässä kannen aukeamista liian pitkälle. Kansi(kin) kun painaa senverran reippaasti, että jos se pääsee täysin vapaasti kaatumaan auki niin voimat ovat melkoiset. Sama homma tietysti kiinnilaittaessa, en suosittele jättämään sormia väliin. Koko komeus painaa näppituntumalta tyhjänä alta 20 kiloa, mikä ei tuon kokoiselle kirstulle ole mielestäni erityisen paha. Etenkin sivuseinät ovat hieman turhankin heppoisen oloiset, mutta kunhan niitä nyt ei aivan potkimalla ala hajottaa niin eiköhän nuo kestä. Kansi on senverran tukevasti laudoitettu, että alta sadan kilon elopainolla siinä pitäisi pystyä istumaan ihan huoletta ja rautakehikon päälle voi ainakin teoriassa ajaa vaikka auton.
Tässäkohtaa projektia papin aameneen oli aikaa kuitenkin alle 9 tuntia, joten pintojen käsittely pellavaöljyllä tai mehiläisvahalla jäi väliin ja pari muutakin pientä sipistelyä jäi tekemättä (mutta en kerro mitä, saa kirstun nykyinen omistaja etsiä itse vikapaikat). Jossain määrin valmista kuitenkin tuli ja vastaanottajatkin vaikuttivat pitävän tekeleestä (tai vähintäänkin feikkasivat hyvin).
Ajallisesti koko touhussa meni alun kolmatta viikkoa, mutta muut, osin varsin odottamattomat, kiireet pitivät huolen että edes joka ilta ei ehtinyt asiaan paneutumaan. Jos tarvikkeet olisivat kaikki valmiina ja joka ilta ehtisi 4 – 6 tuntia tekemään niin kyllä tuommoisen nätisti alta viikossa saisi valmiiksi. Täyttä päivää tekemällä tietty vielä nopeammin, mutta varsinkin tuolla lomaillessa tuli keskityttyä muihinkin askareisiin ja tekemisessä ei muutenkaan tullut pidettyä sen suurempaa kiirettä. Työkalupuolella TIG olisi tietysti unelma rautojen kiinnittämiseen ja katkaisut olisi mukavampi tehdä vaikka vannesahalla, mutta tulipahan toisaalta treenattua omia taitoja puikkohitsin varressa ja perus rullamitta + suorakulma -yhdistelmälläkin saa ainakin tällaiseen tekemiseen riittävän tarkat katkaisut aikaiseksi. Kunnon hitsauspöytä olisi tietty sekin varsin kova sana, mutta akuutein puute oli lähinnä erilaisten kiinnitys ja tukitarvikkeiden kanssa. Pari magneettia ja perus puristinta oli ehdoton minimi, muutama magneetti lisää ja parit isommat lukkopihdit olisi helpottanut hommaa huomattavasti.
Tämä projekti poiki jo seuraavan huonekaluhomman jonoon, mutta sitä ennen pitää taas vaihteeksi antaa huomiota talouden peltilehmille, eli seuraavasta projektista sitten joskus tulevaisuudessa.
Ensin akkuporalla pellit pois katolta ja sen jälkeen sorkkaraudalla ja lekalla koko kauheus pinoon ja hävitykseen. Tuosta virityksestä ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
Ensialkuun korjataan taas vaihteeksi pihan hämähäkkikiikkua. Kahden männyn välissä oleva lankku on melkoisten voimien väänneltävänä.
Aikaisemmat saparokoukut, joista on ollut 
Riesalassakin on taas tapahtunut. Maanajon jälkeen kentälle on kylvetty heinää joka on juurtunut ilmeisen hyvin, joten ainakin odotusarvo on että talven jälkeen ajettu rapa on edelleen paikoillaan eikä kevättulvien mukana naapurissa. Ja kun vauhtiin päästiin, niin kiviaita on saanut jatkoa.
Isoimmat murikat oli tietty jätetty pohjalle, verkussa on onneksi rajattomasti voimaa niin loputkin kivistä saatiin siirrettyä.
Kotimatkalla ilme oli vielä hieman epäilevä tuleviin tilanteisiin, mutta sittemmin karvakorva on kyllä kotiutunut oikein hyvin.
Tällaisesta näkymästä lähdettiin liikkeelle, kevyen metsuroinnin ja kaivinkoneella reuhaamisen jälkeen kenttä näytti seuraavalta
Verkukin sai ehostetun hytin niskaansa tuossa äitienpäivän tienoilla, joten ei muutakuin kärry perään ja pellonlaitaan. Toinen traktori nosteli rapaa kärryyn ja tasoitteli ojankaivuun jälkiä sillävälin kun minä ajelin täydellä kuormalla hiekkakentälle.
Kotipihassa sitten kippi pystyyn, multaa vanhan metsäpohjan päälle ja sama uusiksi.
Pihasta alkoi kaluston vaihtelun myötä parkkipaikatkin olla hieman vähissä, mutta alustavan tasomisen jälkeen hyppäsin taas verkun ratin taakse.
Kehikon hitsauksen jälkeen ensimmäiset koesovitukset akselille. Hitsaaminen onnistui tälläkertaa melkein suoraan, ristimitta jäi heittämään 2 milliä. Kovin kattavaa kuvamateriaalia ei tullut otettua, mutta printatun mustan suorakaiteen sisällä on rullaluistimen laakeri ja akselina toimii 8millinen vedetty rst, kun sellaista pari jämäpätkää tallin nurkasta löytyi. Kuvassa näkyy myös ensimmäinen revisio rullista, joiden päälle sylinteri on ajatus asettaa.
Moottorin luovutti vanha 12V akkuporakone, koko paketti vaihteistoineen ja istukoineen lähti nättinä pakettina irti. Moottorin kyljestä löytyi tarpeeksi numeroita, joiden perusteella selvisi että moottori nielaisee täydellä kuormalla 7.5A, joka on tähdellinen tieto ohjauselektroniikkaa sunniteltaessa.
Rautaosat saivat kevyen hionnan ja halvinta mattamustaa kilikolimaalia, näyttää noin suunnilleen asialliselta. Kuvassa näkyy myös M8 mutterit, joiden avulla koko komeuden voi joko kallistaa tai asettaa suoraan riippuen käytettävästä sylinteristä ja muusta materiaalista.
Aikaisemmassa kuvassa näkyvät rullat vaihtuivat vielä koeajon jälkeen yhtenäiseen putkeen. Jos (kun) käytössä ei ole aivan tasaista sylinteriä niin sylinteri tahtoo vaeltaa rullien päältä sivuun. Viemäriputki, 3D-tulostetut sovitteet päihin ja putken päälle pari pätkää fillarin sisäkumia osoittautui ainakin toistaiseksi parhaimmaksi valinnaksi.
Mekaanisen askartelun jälkeen siirrytäänkin sitten elektroniselle puolelle. Nettiä penkomalla kuulamyllyn optimaalinen pyörimisnopeus on jossain 40-70RPM, riippuen sylinterin ja kuulien koosta. Porakoneen moottori vaihteistoineen antaa maksimissaan 800RPM. Jonkinlainen säätö siis mitä ilmeisimmin on tarpeen. Kuten kuvasta näkyy, niin hallintalaitteiden puolella on rotary encoder (mitähän tuo lie on suomeksi), 1602 LCD näyttö I2C-ohjaimella, potikka ja pari painonappia.
Aivopuolelta löytyy sitten arduino, logiikkatasolla ohjattava mosfet (IRFZ44N), pari relemodulia, iso diodi, muutama konkka ja pieni induktori. Releillä käännetään moottorin pyörimissuunta, iso diodi (1000V 10A) suojaa muuta elektroniikkaa jos (kun) moottori toimii generaattorina, mosfetillä tehdään PWM-ohjaus ja loput komponentit tasoittavat 7.5A kuorman aiheuttamia piikkejä.
Seuraava ongelma tuli sitten saada kaikki komponentit mahtumaan nurkissa olleeseen koteloon. Loppupelissä jouduin nöyrtymään ja toteamaan, että etukäteissuunnittelusta ja sovittelusta huolimatta valmis kotelo jäi liian matalaksi.
Onneksi talosta löytyy 3D-tulostin niin ongelman sai varsin nätisti ratkaistua. Pieni korokepala oli nopea piirtää FreeCADilla eikä tulosteessakaan kovin montaa hetkeä mennyt.
Jyrsinterä saattaa lennättää jonkin verran muovinpalasia ympäristöön.
Kun osat on todettu toisiinsa sopivaksi niille tarvitaan tietty virtaa. Hajonneen UPSin akku ja pikaliina hoitaa homman.
Parasta ebayn ’lowest price & shipping first’ -haun tarjontaa. Äänimodulissa on TF-korttipaikka, USB-lukija, bluetooth, AUX ja ainakin teoriassa FM-radio, hintaa jotain 3€ luokkaa. Vahvari on parasta kiinalaatua sekin, hintaa jotain vitosen nurkkiin ja lähtötehoa suunnilleen saman verran watteina.
Jossain kohtaa tuli sitten tilattua uusi, lyhyempi lämmitysnaru. Watteja jotain vähän reilu 500 ja mittaa viitisenkymmentä metriä, eli noin puolet siitä mitä aikaisemmin. Jää nähtäväksi riittääkö lämmitysteho, mutta tälläkertaa asennus onnistui varsin kivuttomasti aikaisempaa suunnitelmaa mukaillen.
Käsisirkkelin terä n. kahteen senttiin ja lattianiskoihin pari viiltoa. Sirkkelöinnin jälkeen taltalla ja vasaralla väli auki. Lämmityskaapelin siirsin luonnollisesti riittävän kauas sirkkelinterästä mutta jänisverkon ja hakasten läpi sahasin sen suurempia murehtimatta. Sahanpuru ja muutama kipinä sopii kuitenkin vähän huonosti yhteen etenkin sisätiloissa joten sammutin tuli nostettua käden ulottuville.
Sirkkelöintiurakan jälkeen homma siirtyikin sitten taas tallin puolelle. Kaapelin asennukseen kun kuuluu että lattianiskat suojataan metallilla. Noin käytännössä kun asiaa miettii niin homma tuntuu vähän joutavalta. Lämmityskaapeli kun antaa tehoa 10W/m ja lattianiskat ovat paksuimmillaankin 150mm, eli pahimmillaankin lankkua lämmitetään 1,5W teholla joka ei kyllä tee yhtään mitään vaikka lämmitys olisi täysillä vuorokauden ympäri. Vikatilanteet tietty erikseen, mutta jos tuo kaapeli meinaa tulipalon saada aikaiseksi niin vähän epäilen ettei siinäkään kohtaa tuo pellinpala paljoa vaikuta lopputulokseen.
Peltisakset, ruuvipenkki, vasara ja silleen. Mitoitus on vähän sinnepäin, tarkemmin mittomalla olisi taaskin päässyt helpommalla, mutta korvataan puuttuva tarkkuus ylimääräisellä väkivallalla.
Näkyvää jälkeä tulee neliötolkulla illassa, etenkin täysien levyjen kanssa. Kuvassakin näkyvät räpsylangan jäljet ovat, kuten arvata saattaa, niskojen kohdilla jolloin ei tarvitse arpoa mihin kohtaan tohtii ruuvin vääntää. Samaten levyjä asetellessa merkkasin lämmityskaapelin ylitykset huolella. Tässäkohtaa saattaisi hieman harmittaa jos lämmityskaapelin teurastaisi puuruuvilla. Levyt vetelin kiinni niskoihin 60×5 puuruuveilla, eipähän pääse karkuun. Vanhojen levyjen pontit eivät istu aivan viimeisen päälle tiukasti toisiinsa, mutta eiköhän päälletuleva laminaatti pidä huolen siitä että muutaman millin rako siellä-täällä ei aiheuta sen kummempia toimenpiteitä.
Hieman palasteluksi homma paikoin meni, mutta minkäpä tuolle mahtaa. Samaten tuossa kattorakenteiden kohdalla on vielä lattiassa parisenttiä syvä kolo johon pitää jotain järkevää keksiä. Ajatuksia tuolle on jo useampikin, katsotaan sitten joskus että mikä niistä on järkevin.
Kuten kuvastakin näkyy niin lähtökohta ei ole kovin korkealla. Likaisen kermanväriset seinät, orpo teräksinen lavuaari hanoineen seinällä ja kahdella seinällä ihan perus laudasta värkätyt kenkätelineentapaiset. Tila on ollut hyvin vähällä käytöllä ja kunnon säilytysratkaisuiden puute on pitänyt huolen, että koko eteinen on ollut täyteenahdetun naulakon ja vaatekasan välimuoto.
Jo parikin tovia sitten talliin tuli leikattua pala havuvaneria odottelemaan kuraeteisprojektia. Paksuutta vanerilla n. 2 senttiä, pituus on seinästä seinään ja syvyyttä senverran että lavuaarin saa mukavasti upotettua pöytälevyyn.
Kuviosahalla reikä ja allas paikoilleen. Helpoin tapa oli käyttää allasta itseään sapluunana, muutoin ihan suoraviivainen temppu. Viiva vaneriin, akkuporalla aloitusreikä ja saha laulamaan.
Kun pöytälevy oli saatu kiinni seinään niin vaneri sai pintaansa vähän miellyttävämmän ulkoasun. Rouva otti ikkunankuivauslastan ja rullan dekotarraa, lopputulos on vähintäänkin asiallinen. Ylimääräiset mattopuukolla irti ja allas paikoilleen niin tilanne näyttää vielä paremmalta.
Kulmaraudasta pätkät irti, katkaisu tuli tehtyä ihan kulmahiomakoneella kun muutakaan ei oikein ole. Tästä johtuen kulmat ovat jotain etäisesti 45 astetta muistuttavaa ja lopullinen mittakin katkaisun jälkeen heitti muutaman millin. Magneettikulma kiinni, irtopalaset suunnilleen omille paikoilleen ja migin kahva kouraan.
Täytelangan jälki ei edelleenkään ole mitään erityisen kaunista ja sauma ei ainakaan muuttunut paremmaksi kun sinnepäin leikattuja nurkkia joutui täyttämään. Metalli on onneksi siitä kiitollinen materiaali että ainetta voi lisätä ja poistaa kutakuinkin rajattomasti, joten en tässäkohtaa ollut erityisen huolissaan ulkonäöstä.
Nurkkapystyjen leikkely olikin sitten paljon helpompaa, kun leikkelyn sai tehdä suoraan. 3 millinen tavara tahtoo kuitenkin hitsatessa vähän vedellä mutkalle, joten ihan täydellisen suoria kulmia ei tässäkään työvaiheessa nähty.
Kehikon valmistuttua oikaisin nurkat parhaani mukaan käytännössä seisomalla koko komeuden päällä. Laudanpätkiä strategisesti nurkkien alle ja elopainon voimalla oikaisemaan. Aivan täydelliseen lopputulokseen tuollakaan ei päässyt, mutta kuten jo todettua, ei vaikuta toimintaan.
Arkun kansi muotoutui samalla tavalla kuin pohja, 4 pätkää kulmarautaa kiinni toisiinsa. Nurkkien yli hitsasin vielä muutaman sentin pätkät kulmaa jolloin kansi on ainakin kiinniollessaan kohdallaan muuhun rakenteeseen nähden. Lisäksi kuvassa näkyy lavalukon vastakappale, marketissa oli tarjolla joko sinkattua tai ruostumatonta lukkoa. Rosteria on ikävä hitsata kiinni normaaliin rautaan, joten valinta ei ollut järin vaikea. Lukko on 3 millin ainevahvuudella, eli sointuu kivasti muihin rautaosiin.
Hitsailuiden jälkeen olikin sitten aika sovitella laatikon puuosia. Sovittelin sekä 4 että 5 tuumaista lautaa ihan estetiikan kannalta, lopputulemana kanteen tuli 4 tuumaista ja muuhun arkkuun 5 tuumaista.
Naapurissa oli joutilaana vähän isomman kaliberin laakereita. Hankittu putkikin jäi pieneksi, mutta koska mitään ei passaa heittää pois niin metallinpalasia sisältävästä laatikosta löytyi n. 30 sentin pätkä aika lähelle olevaa putkea joka vieläpä istui varsinaisen verhotangon päälle oikein mukavasti. Mittanauha kouraan ja vahvikkeet migillä kiinni.
Sen jälkeen rälläkkä kouraan ja katkaisulaikalla reikien väli auki
Hieman viimeistelyä hiomalaikalla ja pätkä migisaumaa
Kiinnikkeen taakse pätkä kakkosnelosta, kakkosnelonen ensin seinään muutamalla 5×120 ruuvilla ja kulmarauta edelleen lankunpätkään parilla täkkipultilla. En kokeillut leukoja vetää, mutta kyllä tuo tuntuu jonkinverran painoa kestävän.
Lopputulos on kuvan mukainen. Koko kupletin juoni on siis, että pressu jättää kylmän nosto-oven ja lämpimän talli-ilman väliin ilmataskun jonka myötä lämpöhäviö pienenee. Projektin jälkimainingeissa pakkasetkin tietty hellittivät, joten sen kummemmin vertailukelpoisia lämpötiloja ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla.